– Älä kerro omista heikkouksistasi. Toiset voi käyttää sitä sinua vastaan.
Onhan se niinkin joskus, tiedän kokemuksesta, mutta tärkeämpi asia on minusta, että jotakuta tällaiset kertomukset auttavat ja joitain kiinnostavat (ja joitain ärsyttää – mutta miksi sitten lukea?) – ja usein kertojan häpeä vähenee.
Suomen Tourette ja OCD-yhdistyksen Tiksi -lehti julkaisi Miessakkien Urho-lehti 1 / 2017 julkaiseman juttuni, jonka Suomen Joogalehti julkaisi aiemmin: Jooga, psykoterapia ja psykodraama.
Mistään muusta jutusta en ole saanut niin paljon palautetta kuin tästä Suomen Joogalehden 3/2016 jutusta. Kerron kokemuksistani psykodraamassa, psykoterapiassa ja joogassa.
Paras palaute on ollut tämä:
– Olen kärsinyt vuosia asiasta X. Nyt aioin tehdä sille jotain
Kyse on pääosin siitä, jaksaako, uskaltaako, voiko kokeilla jotain uutta. Ja jaksaako jatkaa. Minun tarinaa ja olettamuksia Joogalehdessä:
JOOGA, PSYKOTERAPIA JA PSYKODRAAMA JOOGALEHTI 3 / 2016
Mielen kartoittaminen, luotaaminen, hiljentäminen ja tasapainottaminen ovat joogaa ja psykoterapiaa sekä lukuisia muita terapiamuotoja yhdistäviä tekijöitä. Veikko Tarvainen on saanut apua molemmista. Nyt hän kertoo kokemuksistaan.
Terapioissa kävin viitisentoista vuotta, joogaa olen harrastanut kolmisenkymmentä vuotta.
Hyvät kokemukset eivät aina ole mukavia kokemuksia. Käyttäytymisen ja mielen merkittävämmät muutokset ovat tuskin koskaan kivuttomia. Yleensä ne ovat hitaita. ”Lopussa” seisoo kiitos.
Monelle, joka käy jossain terapiassa, tekisi hyvää kokeilla joogaa, koska silloin tutustuu myös kehoon, joka aina liittyy mieleen. Monelle joogaajalle tekisi hyvää kokeilla jotain psykoterapian kaltaista, koska silloin tutustuu syvemmin mieleensä, joka liittyy aina myös kehoon.
Parhaimmillaan jooga ja terapia tukevat toisiaan.
Joogaa ja psykoterapiaa on monenlaista, koulukuntia on monia. Näin on varsinkin psykoterapiassa, jos se ymmärretään laajasti. Jos puhutaan terapiasta yleensä, ulappa on rannaton. Terapiasta puhuessani tarkoitan pääosin psykoterapiaa, jota sitäkin on monenlaista.
Joogassa ja psykoterapiassa ohjaajan merkitys on suuri. Jooganohjaajia ja terapeutteja on monenlaisia. Joillain on lyhyt koulutus, paljon ehdottomia mielipiteitä ja vähän kokemusta. Toisilla on pitkä koulutus ja pitkä kokemus. Tärkeää on, että ohjaajan/ terapeutin ja osallistujan/asiakkaan kemiat sopivat yhteen.
Jotkut terapeutit tai ohjaajat saattavat antaa liian ruusuisia lupauksia. Yleensä psykoterapiassa ollaan maltillisemmilla linjoilla kuin joogassa. Freudin klassinen luonnehdinta on raadollisen realistinen: ”Terapian tarkoituksena on muuttaa neuroottinen kurjuus normaaliksi kurjuudeksi.”
Kumpi auttaa aukomaan mielen sopukoiden solmuja, lukkoja ja suljettuja portteja paremmin, jooga vai psykoterapia?
VERTAILU ON VAIKEAA
Arvioinnin ja vertailun tekee vaikeaksi muun muassa se, että monet tuntemukset ja vaikutukset joogassa ja psykoterapiassa ovat sanojen, rationaalisen tiedostamisen tuolla puolen intuition, piilotajunnan hämärän verhoamilla mielenkiintoisilla, mutkaisilla poluilla.
Joogaharjoituksen sanaton, henkinen, psyykkinen kokeminen ilmenee syvän rentoutumisen, syvän hellittämisen tilassa. Se on yleensä erittäin hyvä, tervehdyttävä tunne ja kokemus.
Mutta yksi pulma piilee sisäisen kasvun orastaessa niin joogassa kuin terapiassa: ihminen kuvittelee kehityksestään helposti liikoja – ja toiset ovat liian kriittisiä. Omaa tilaa ei pääse testaamaan muiden ihmisten muodostamien psyykkisten peilien avulla, jos vallitseva, yksioikoinen mielipide on, että joogaihmiset ovat yksiselitteisesti hyviä ihmisiä.
Terapian etu on siinä, että hyvä terapeutti voi ammattitaitoisesti palauttaa asiakkaan maan pinnalle. Periaatteessa sama mahdollisuus on jooganohjaajan käytössä, mutta se on vaikeampaa siksikin, että osallistujia on useampia.
Sanattomalla, intuitiivisella tasolla saattaa joogassa helpommin päästä syvemmälle kuin psykoterapiassa, mutta rationaalinen ymmärtäminen voi jäädä vaillinaisemmaksi. Psykoterapiassa voi nähdä ja tuntea selvemmin omat heikkoutensa; syvimmillään ja parhaimmillaan kohtaa oman pahuutensa. Tällainen tiedostaminen on tuskan jälkeen tunteita vapauttava prosessi.
Parhaimmillaan sekä joogassa että psykoterapiassa järki ja tunne tukevat ja täydentävät toisiaan. Psykoterapia tarjoaa mahdollisuuden siihen, että terapeutti ohjaa asiakkaan vakavien ja vaikeiden psyykkisten kysymysten äärelle ja mahdollisesti pistää hänet lujille, jos katsoo sen mahdolliseksi. Joogassa sellainen on harvinaisempaa.
Psyyken asiantuntija voi yhdellä ilmeellä, yhdellä sanalla tai yhdellä lauseella avata jotain sellaista, johon muuten saattaisi kulua kauan aikaa. Tyypillistä on, että asiakas kuvittelee olevansa pahasti poikkeava, vaikka hänen vaivansa ja murheensa ovat yleensä loppujen lopuksi hyvin tavallisia, ylen yleisiä.
Muistan erittäin hyvin, kuinka ällistynyt olin, kun kerroin terapiassa erään psyyken mielikuvani, jota häpesin ja pelkäsin sitä jopa jonkinlaisena järjen järkkymisen mahdollisena merkkinä. Terapeutti kuittasi lyhyesti:
– Tuo on kuin Chagallin maalaus.
Olin hyvin helpottunut, kun tajusin, että asian voi nähdä noin. Häpeä hellitti.
UUSIA NÄKÖKULMIA OMAAN ELÄMÄÄN
Terapia ja jooga voivat tarjota uusia näkökulmia elämään. Usein yksi yhteinen piirre kummassakin on tämä: ihminen oppii ottamaan itsensä vähän vähemmän vakavasti.
Joogassa voi nousta pintaan hyvää oloa, onnentunnetta, ahdistusta ja aggressioita. Hyvä on, jos vaikeita tunteita purkautuu vähitellen siedettävissä määrin, mutta jos niiden kohtaaminen alkaa tuntua liian ahdistavalta, silloin niitä on tarpeen käsitellä jonkun toisen kanssa.
Jos ihminen jää yksin ahdistavien tunteiden kanssa, todennäköisesti asiat menevät vähitellen huonompaan suuntaan. Jos kokematon, taitamaton jooganohjaaja joutuu kohtaamaan tällaisen ihmisen ja jos hän kuvittelee olevansa Suuri Parantaja, asiat menevät vielä huonompaan suuntaan. Usein paras ja usein ainoa asia, mitä ohjaaja voi tällöin tehdä, on kuunnella ja ohjata ihmistä eteenpäin ammattiauttajan luo.
Jotkut ovat yhdistäneet joogaa ja psykoterapiaa näin: joogaharjoitus ennen terapiaistuntoa. Kun keho ja mieli ovat rennommat, on mahdollista mennä vielä syvemmälle itsen hahmottamisessa.
Osalle ihmisiä ei sovi sellainen psykoterapia, jossa mennään syvälle kipeisiin tunteisiin. Silloin jooga voi kivuttomammin osin korvata tätä tehtävää.
Oma oloni on helpottunut ja elämästäni on tullut keveäpää, kun en enää häpeä asioita, jotka ovat olleet vaikeita elämässäni. Toivon, että tarinani pilkkeet voivat auttaa jotakuta toista, joka etsii tasapainoisempaa ja energisempää elämää.
SUHTAUTUMISENI LÄÄKKEISIIN
Psykiatria hoitaa mielen solmuja myös lääkkeiden avulla. Joskus ne ovat tarpeen, joskus ei.
Kieltäydyin pitkään lääkkeistä pakkoneuroosin hoidossa. Se oli sekä hyvä että paha. Hyvä sikäli, että minun oli pakko pitkään luodata psyykeäni syvemmältä. Aiemmin olin ”analysoinut” vain toisia, mikä oli miellyttävämpää ja helpompaa.
Äimistyin, kun kokeilin lääkkeitä ja huomasin niiden tehon ja vain vähäiset sivuvaikutukset. Näin muutin näkemystäni monipuolisemmaksi lääkekysymyksessä. Vähitellen, hyvin vähitellen pääsin lääkkeistä eroon.
PSYKODRAAMA NOSTAA ESIIN TUNTEITA
Psykodraamassa ryhmä tukee yksilöä. Myös siinä pyritään löytämään ehjempi ja vahvempi minä. Toki ristiriitoja syntyy, koska prosessi nostaa esiin väkeviä tunteita.
Minulle psykodraama oli tärkeää juuri tunteiden nostattamisen vuoksi. Se oli hyvällä tavalla rankkaa.
Rankkaa ja voimistavaa oli näyttää toisille omaa heikkouttaan.
Mielenkiintoista oli huomata, että usein ihmiset vaikuttivat hyväksyvän toisen paremmin silloin, kun hän näytti heikkouttaan. Huojentavaa oli huomata, että loppujen lopuksi hyvin samantapaisia ovat ihmisten psyykkiset murheet, huolet ja heikkoudet.
Sekä psykoterapiassa että psykodraamassa minun oli uudelleen ja uudelleen käytävä läpi samoja vanhoja psyykkisiä taakkoja. Vähitellen ne kevenivät, kun niitä lykki pimeästä päivänvaloon.
ELÄMÄNI KORKEAKOULUT
Muistan erittäin hyvin, kuinka vaikeaa minun oli mennä terapiaan. Minua hävetti. Aatos ja tunne sinkoilivat aluksi näin: Olenko niin heikko, niin säälittävä että minun on turvauduttava toisen apuun? Minun pitäisi itse selvitä, kuten olen tähän saakka selvinnyt pahoista paikoista.
Tuolloin 1980-luvulla terapiassa käyminen oli huomattavasti harvinaisempaa kuin nykyään. Harvinaista oli, että kukaan siitä julkisesti puhui. Mutta samanlaista turhan korkeaa kynnystä on vieläkin, varsinkin miesten keskuudessa.
Jälkeenpäin olen ollut hyvin kiitollinen terapiasta ja joogasta. Vähitellen tajusin, että on rohkeaa ja viisasta pyytää apua – mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Helpotti huomattavasti, kun häpeä hävisi.
Psykoterapia, jooga ja omaishoitajuus ovat olleet elämäni yliopistot, Sorbonnen opintojani syvemmät opinahjot.
Veikko Tarvainen
Suomen Joogalehti 3/2016